![]() PORVOO, HAIKKOO Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö Salvus järjesti yhteistyössä Albert Edelfeltin säätiön kanssa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tilaisuuden Albert Edelfeltin ateljeemuseon pihapiiriin kesällä valmistuneessa uudessa näyttelytilassa Villa Albertissa lauantaina. Tilaisuuden avasi Salvulsen hallituksen puheenjohtaja, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste. Hän puhui Porvoon seudun erittäin rikkaasta kulttuuriympäristöstä ja kaipasi Edelfelt–Vallgren-museota takaisin Holmin taloon Vanhaan-Porvooseen. Sipoolainen kuvataiteilija Tero Annannolli kertoi ympäristön merkityksestä kuvataiteessa. Hän selvitti miten kulttuurillinen ympäristö vaikutti hänen työskentelyynsä Villa Lantessa Roomassa ja Pariisissa. – Kun keskittyy tiettyyn ympäristöön, avaa konkreettisesti oven ulkomaailmaan. Aiheet, jotka ovat muhineet pitkään, hakeneet inspiraatiota väreistä ja tuoksuista, lähtevät puhtaina esille. Keski-Euroopassa myös valon määrä on voimakkaampaa kuin Suomessa, jolloin väripaletti menee ihan uusiksi. Galleristi Hanna Kaarina Syrjäläisen puheenvuoron teemana oli ”Haikko – Albert Edelfeltin rakas kesäkoti”. Hän kertoi Haikkoon merkityksestä taiteilija Albert Edelfeltin elämässä. – Hän rakasti naisen kauneutta, joka näkyi viehättävissä pariisittarissa ja myös kansankuvauksissa, jotka hän näki kaikki hyvin kauniina. Kaikki ne maalaukset, jotka syntyivät täällä, hyväksyttiin merkittäviin taidenäyttelyihin. Toisaalta hän maalasi myös herrasväkeä kauniissa vaatteissaan. He olivat Edelfeltin mesenaatteja, joille hän taidettaan möi, Syrjäläinen kertoi. Tilaisuuden musiikista vastasi pianisti, Porvoonseudun musiikkiopiston opettaja Anu Holländer. Tapahtuma päättyi hänen esittämäänsä Oskar Merikannon ”Romanssiin.” Holländer esitti myös Jean Sibeliuksen Puu-sarjan "Kuusi", "Koivu" ja "Pihlaja". Euroopan kulttuuriympäristöpäivää vietetään eri puolilla Eurooppaa 50 maassa 2.–8.9. välisenä aikana. Kulttuuriympäristöpäivän kansallinen teema on tänä vuonna ”Viihteen ja taiteen tiloissa”. Porvoon-tilaisuuteen osallistui noin 40 henkilöä. Tilaisuuden päätteeksi vieraat pääsivät opastetusti tutustumaan Albert Edelfeltin ateljeemuseoon. MARKO WAHLSTRÖM |
Salvus tiedottaaAjankohtaisia asioita Arkisto
February 2025
Kategoriat |