Salvus järjesti Euroopan kulttuuriympäristöpäivän tilaisuuden

---

Euroopan kulttuuripäivän Salvus-tilaisuudessa puhuneet Rakennussuojelusäätiö Salvuksen puheenjohtaja (vas.), maakuntaneuvos Kimmo Kajaste, journalisti Maria Schulgin Loviisasta, museolehtori Hannele Tenhovuori Porvoon Museosta, Linnankosken lukion rehtori Kaisa Ryöppy, Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula ja kulttuurivaikuttaja Asko Jäntti Askolasta.

Salvus järjesti Porvoon Museon tiloissa perinteisen Euroopan kulttuuriympäristöpäivän tilaisuuden lauantaina 8.9. Tilaisuuden puhujien esitykset on koottu oheen.

---

Rakennussuojelusäätiö Salvuksen puheenjohtaja,
maakuntaneuvos Kimmo Kajaste:
​Kulttuuriympäristö – yhteinen perintömme

:Salvus on jo vuosikymmenen ajan järjestänyt Euroopan Kulttuuriympäristöpäivän tilaisuuden. Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään joka syksy 50 maassa ympäri Eurooppaa ja niihin osallistuu vuosittain noin 30 miljoonaa ihmistä.

Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille maille ja Euroopassa juhlitaan koko tämä vuosi 2018 teemalla European Heritage: The Art of Sharing, ”Osallisuus kulttuurperintöön”. 

Euroopan Unioni on siis nimennyt tämän vuoden Kulttuuriperinnön teemavuodeksi ja tämäkin tilaisuus liittyy näin suureen kokonaisuuteen samalla tavoin kuin suomalainen ja paikallinen kulttuuriperintö on osa eurooppalaista kulttuuriperintöä.

Kulttuuriympäristöpäivien kansallinen, tämänvuotinen suomalainen teema on ”Tunne perintösi, jaa tarinasi.”

Tänään teemasta ja omasta kulttuuriympäristö-ajattelustaan puhuvat ja tarinansa kertovat Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula,  askolalainen kulttuuripersoona ja Linnankoski-tuntija Asko Jäntti, Loviisan Wanhat talot -tapahtuman synnyttäjä, journalisti Maria Schulgin, Porvoon museon museolehtori Hannele Tenhovuori ja Itä-Uudenmaan suurimman, Linnankosken lukion rehtori Kaisa Ryöppy.

Jo nyt kiitollisena ajatuksistanne ja ajastanne toivotan teidät tervetulleiksi.
Samassa hengessä: Tervetuloa kaikille! Mukavaa, kun olette löytäneet tienne tänne keskelle Vanhaa Porvoota Porvoon museon Holmin taloon paljon nähneen Raatihuoneentorin varrelle.

Kiitän myös jo tässä vaiheessa museota ja mukana olosta ja puitteista. Tilaisuus päättyy yleisökeskusteluun.

Luontoihmisenä muistutan, että luonto on aina kaiken alku. Kulttuuriympäristöstä puhuessamme ja sitä kehittäessämme meillä ei ole lupa unohtaa yleisen ympäristönsuojelun merkitystä ja jatkuvaa, välttämätöntä toimintaa terveellisen ja turvallisen ympäristön puolesta. Näin olipa sitten kyseessä ihmisen toimin luonnon reunaehdoissa syntynyt kulttuuriympäristö tai alkuperäinen luonnonympäristö. Oma tuntemukseni kulttuuriympäristöön ponnistaa, kuten meillä kaikilla, kokemuksista, aistimuksistakin, menneestä ja tästä päivästä.

Kulttuuriympäristö, kulttuuriperintö leimaa suoraan ja välillisesti arkeamme ja identiteettiämme, käsitystä itsestämme.

Kulttuuri nivoo meidät monin sitein yhteisöön, johon tunnemme kuuluvamme ja jossa on identiteettimme perusta.

Kulttuuriperinnön vaaliminen ei siis ole mikään vähäinen asia!

Olen vuosien ajan Salvus-tilaisuuksissa ja muissa yhteyksissä esittänyt, että kunnissa, myös Porvoossa laaditaan kuntakohtainen inventointeihin perustuva kulttuuriympäristöohjelma. Kun siihen paneudutaan kaikilla tasoilla yhdessä asukkaiden kanssa, kytketään julkishallinto ja asukkaat ymmärtämään entistä paremmin aikajänteiden, hyvän ympäristön ja muun muassa rakennussuojelun merkitys hyvinvoinnillemme, jokapäiväisille elämämme puitteille.

Kuntakohtaisella kulttuuriympäristöohjelman laatimisella ja paneutumalla siihen kaikilla tasoilla yhdessä asukkaiden kanssa kytketään julkishallinto, ihmiset entistä paremmin ymmärtämään aikajänteiden, hyvän ympäristön ja muun muassa rakennussuojelun merkitys hyvinvoinnillemme, jokapäiväisille elämämme puitteille.

Tutkimuksin on osoitettu, että luonto ja hyvin ja harmonisesti toteutettu ja huolella vaalittu kulttuuriympäristö, yhdyskunta ovat hyvinvointitekijöitä kaikille ihmisille.
Ne ovat myös henkisesti ja taloudellisesti elinvoimatekijöitä kunnille, meille asukkaille yhteisöissämme.
Sanomattakin on selviö sen merkitys esimerkiksi Porvoossa matkailulle.

Alleviivaten muistutan, että kulttuuriperintömme kaikkinensa on myös vahvasti henkistä. Tavat, tarinat, ruoka, juhlat, taiteet, rakentamisen tavat, digitaaliset taltioinnit, kieli - mitä moninaisimmat asiat liittyvät kulttuuriperintöömme. Kulttuuriperintöä ja kulttuuriympäristöä vaalimalla me vahvistamme juuriamme ja siirrämme sitä yhdessä kohti huomista.

Kulttuuriperintö, olkoon se näkyvää, kuuluvaa tai vaikkapa digitaalista, on aina resurssi, voimavara. Kun panostetaan kulttuuriperintöön ja sen vaalimiseen, saavutetaan taloudellista ja taatusti myös henkistä ja viihtyvyyteen liittyviä hyötyjä.

Omalta osaltani mainitsen pari omaan kulttuuriperintööni liittyvää asiaa, jotka kertonevat osaltaan teemamme ulottuvuuksista, kenties yllättävistäkin.

Pienenä pojankoltiaisena sain toimia isäni iltaisin pitämän kirjanpitotoimisto Tositteen juoksupoikana. Vein tilikirjoja asiakkaille.

Yksi monista oli tämän torin varrella sijainnut Henrikssonin Leipomo. Rakennus on nykyisin nimetty ”Kappalaisentaloksi” näyttelytiloineen ja kahviloineen.  Talon yläkerrassa asui ”vanha rouva” Helmi Henriksson ja alakerrassa toimi omistamansa leipomo.

Koskaan en unohda sitä pullan ja leivän tuoksua, jonka juoksupoikana aina kohtasin noissa tiloissa. Samoin Porvoon Vanha kaupunki jätti jo tuolloin katuineen, kujineen ja taloineen pysyvät jälkensä nuoren pojan mieleen.

Toinenkin tuoksukokemus liittyy tämän toriaukeaman rakennuksiin. Ensimmäisessä ranta-aitassa toimi värjäämö. Värjärimestari August Poikonen oli silmissäni suuri ja merkittävä mies.

Ja ne värjäämön kemikaalituoksut seuraavat minua yhä. Lienevätkö kemialliset prosessit olleet tuohon aikaan kovinkaan ympäristöystävällisiä? Mutta kulttuuriperintö ja -ympäristö olivat aidot.

Ja lopuksi:  Kun ajetaan pyörällä tai vaikkapa autolla Porvoosta Kerkkoon tai Saksalan ja Askolan suuntaan, kannattaa katsoa Porvoonjokilaaksoa. Maisema on ihmisen muokkaamana kulttuuriympäristönä useassa kohdin silmää hivelevä. Hienoja näkymiä riittää kaikkialla Itä-Uudellamaalla. Kulttuuriperintö on yhteinen.

Puhujista:
​Jukka-Pekka Ujula on toiminut Porvoon kaupunginjohtajan roolissa melko tarkalleen yhdeksän vuotta, sitä ennen muun muassa apulaiskaupunginjohtajana, kaupunginjohtajana pienemmässä kaupungissa, elinkeinoasiamiehenä ja –johtajana sekä maakuntaliiton hallintopäällikkönä. Hänen syntymäpaikkansa on  Rauma.

Helsingissä syntynyt askolalainen kulttuurivaikuttaja Asko Jäntti on jo pitkään asuttanut kirjailija Johannes Linnankosken ainoaa koskaan omistamaa taloa ”Toivolaa”. Talo, jota Jäntti on pieteetillä kunnostanut ja jossa hän on jo vuosia asunut, on ollut hänen kesäpaikkanaan syntymästään eli 1946 vuodesta asti. Jäntti on ollut pitkään mukana myös Salvus-rakennussuojelusäätiön toiminnassa ja on nyt valmis kertomaan tuntemuksiaan omasta kulttuuriperinnöstään, kenties myös sen vaalinnasta.

Maria Schulgin on toimittaja, joka on saanut ansioistaan muun muassa A-lehtien Journalistipalkinnon ja vuonna 2016 Svenska Kulturfondenin myöntämän Nylands svenska kulturfonds -palkinnon. Kohta parikymmentä vuotta Loviisassa asunut Schulgin on muun muassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman ”äiti” ja keskeinen toimija
. Hän on toiminnallaan varmasti lisännyt ymmärrystä ja kiinnostusta historiallista kaupunkimiljöötä kohtaan ja inspiroineen asukkaita avaamaan kotejaan ja puutarhojaan. Varsinainen monitoiminainen, organisoija ja aktiivinen toimija kulttuurin saralla.

Museolehtori Hannele Tenhovuori Porvoon museosta on syntynyt 1970-luvulla Porvoossa ja muutamaa opiskeluvuotta lukuun ottamatta asunut koko elämänsä Porvoon seudulla. Hannele on meille tuttu esitelmöitsijä, historian valottaja, mediassa sattuvia kuvauksia ja haastatteluja antava alansa taitaja.

Linnankosken lukion, suurimman itäuusmaalaisen ja aluelukion rehtori ja liikuntatieteiden maisteri.
Kaisa Ryöppy on kotoisin Sorkamosta Kainuusta. Hän on tullut töihin Porvooseen Porvoon kaupungin terveydenhuolto-oppilaitokseen liikunnan lehtoriksi vuonna 1991 ja muuttanut Porvooseen vuonna 1994. Asunut Porvoossa siitä lähtien, vaikka olinkin töissä Loviisassa Myllyharjun koulun ja myöhemmin myös lukion rehtorina vuosina 2005–2014. Vuoden 2014 syksystä on toiminut Linnankosken lukion rehtorina.

Itä-Uudenmaan rakennussuojelusäätiö Salvuksen perustajajäsen ja puheenjohtaja Kimmo Kajaste on maakuntaneuvos, entinen päätoimittaja sekä viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö. Hän on myös pitkäaikaisin, nyt jo työnsä lopettanut, Porvoon kaupunginvaltuutettu. Monia luottamustehtäviä ja puheenjohtajuuksia kansallisissa, maakunnallisissa ja paikallisissa yhteisöissä. Ikänsä Porvoossa asuneena Helsingin Sanomien juhlapäivähaastattelussa nimettiin ”ikiporvoolaiseksi”.

---

Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula:
​Kulttuuriympäristö vaatii aktiivista työtä

Olen toiminut kaupunginjohtajan roolissa melko tarkalleen yhdeksän vuotta ja sitä ennen muun muasa apulaiskaupunginjohtajana, kaupunginjohtajana pienemmässä kaupungissa, elinkeinoasiamiehenä ja –johtajana sekä maakuntaliiton hallintopäällikkönä. Syntymäpaikka on Rauma.

Suhde kulttuuriympäristöön: syntyperäisenä raumalaisena, Turussa opiskelleena ja jo hetken Porvoossa asuneena Suomen vanhimpien kaupunkien kulttuurihistoria ja erityisesti identiteetti ovat olennainen osa minua. Jossain määrin jopa niinkin, että esimerkiksi rakennushistoriallisesti rikas ympäristö ja vanhan kaupunkikulttuurin eri ilmentymät muodostuvat vaarallisesti itsestäänselvyyksiksi. Näinhän tietenkään ei ole, mistä voi vakuuttua muissa Suomen ja Euroopan nuoremmissa kaupungeissa vieraillessa. Kulttuuriympäristö – niin fyysinen kuin henkinen – ei säily ja kehity itsestään, vaan se vaatii luonnollisesti aktiivista työtä ja huomioimista yhteiskunnan jatkuvasti muuttuessa.

Itse koen, että vanhojen kaupunkien identiteettiin kuuluu olennaisesti ajallisen perspektiivin ymmärtäminen. On eri asia suunnitella ja kehittää kaupunkia, jos siihen ei liity vahvaa historiallista kerrostuksellisuutta ja sen tuomia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Kulttuuriympäristö tulee nähdä yhä useammin mahdollisuutena. Usein omassa työssäni kohtaan tilanteita, joissa vaikkapa rakennetun ympäristön kaupunkikuvalliset arvot ja uuden rakentamisen kehitysajatukset kohtaavat. Yhteentörmäyksiltä ei voi aina välttyä.

Koen kuitenkin vahvasti, että kaupungin historiallisen kerrostuksellisuuden ei tule päättyä tiettyyn vuosilukuun, vuosisataan tai edes kaavamääräykseen. Kaupunki on tehty kaupunkilaiselle hyvää elämää varten, siksi sen täytyy kehittyä ajassa. Myös uutta luoden. Kun vanhaa ympäristöä osataan arvostaa, otetaan se olennaisena vahvuutena huomioon myös uutta rinnalle suunniteltaessa. Tämä pätee myös toisinpäin.

Tosiasiassa uusi luo usein myös mahdollisuuksia vanhan kulttuuriympäristön säilyttämiseen tarjoten erityisesti taloudellisen yhtälön toteutukseen lisää mahdollisuuksia. Ikävää on, jos esim. hyvässä tarkoituksessa tehty suojelu johtaa itse suojeltavan kohteen tulevaisuuden kannalta joko mahdottomaan tai epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Hyvä rakennetun kulttuuriympäristön suojelu ja kehittäminen tarjoaa aina mahdollisuudet myös kestävään toiminnalliseen ja taloudelliseen yhtälöön. Tämä pätee niin yksityisiin kuin myös julkisiin toimijoihin.

Porvoo on eurooppalaista kulttuuriympäristöä parhaimmillaan. Vanhaa, omaleimaista ja kehittyvää kaupunkia sekä elävää kaupunkielämää. Kaikki rakennusaineet hyvän kulttuuriympäristön säilyttämiselle ja erityisesti kehitykselle ovat olemassa - jos itse ne haluamme käyttää. Ja me tietenkin haluamme.

---

Journalisti Maria Schulgin:
Talo ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää

Kun muutin Loviisaan 2000-luvun alussa, minua ei vetänyt sinne viehättävän pikkukaupungin charmi, vaan se, että sain merenrantatalon vajaan kilometrin päässä keskustan palveluista samalla hinnalla kuin hikisen yksiön Helsingin Kalliosta.

Silloinen ydinvoimakaupungin brändi vähän arvelutti, mutta toisaalta olin viettänyt kesäni Sarvisalossa joditabletit lääkekaapissa.

Liityin Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliikkeeseen, joka taisteli tuohon aikaan Almintalosta – nyttemminhän se on remontoitu mielenkiintoiseksi kulttuurikeskukseksi.

Kun yhdistyksen piirissä heräsi ajatus järjestää akateeminen seminaari itäuusmaalaisesta rakennuskannasta, ehdotin, että avaisimme samalla myös vanhojen loviisalaistalojen ovet, esiteltäisiin niissä asumista ja niiden perinnekorjausta: järjestettäisiin tavallaan vanhojen talojen asumismessut. Ja tuota pikaa, kun kuljin talosta taloon kertomassa ideasta, avasin oven itselleni aiemmin tuntemattomaan, mutta kiehtovaan maailmaan.

Ensimmäinen vanhojen talojen tapahtuma vuonna 2005, alkuperäiseltä nimeltään Wanhassa Wara Parempi, toteutettiin talkoovoimin ja pääosin lainarahoilla.

Tuhannet ihmiset täyttivät Loviisan keskustan kadut – ruuat loppuivat ravintoloista, rahat pankkiautomaateista.

Monet ihmettelivät sitä, miten tällainen tapahtuma sai niin suuren suosion, ilman ainuttakaan maksettua mainosta.

Minä en ihmetellyt.

Olen ammatiltani toimittaja. Työnkuvaani oli kuulunut vuosien ajan oman lehden ”myyminen”.  Se tarkoittaa trendien ennakointia, niin kansikuvaihmisten kuin muidenkin ilmiöiden kohdalla. Olin lisäksi matkustanut ympäri maailmaa tehden juttuja eri maista, pääteemana aina se, mikä kussakin paikassa oli sellaista, mitä ei muualla ole, sellaista, jonka takia juuri sinne kannattaisi tulla.

Tunsin koti- ja sisustuslehtien päätoimittajat ja myin heille ideani: nyt olisi mahdollisuus päästä – ensimmäisen kerran Suomessa ja oikeastaan koko maailmassa! – kylään kymmeniin asuttuihin koteihin, nähdä miten yli satavuotiaissa taloissa oikeasti eletään. Niinpä lukuisat aikakausi- ja sanomalehdet julkaisivat jo ennakkoon juttuja eri taloista – ja jutun yhteydessä kerrottiin myös tapahtumasta.

Toimin kymmenen vuoden ajan vanhojen talojen tiedottajana. Kirjoitin ja kuvasin ”messulehdet”. Olin LWT:n tuottaja ja taiteellinen johtaja.

---

Linnankosken lukion rehtori Kaisa Ryöppy:
​Porvoo on oma kulttuuriympäristöni

Ensimmäinen kosketukseni Porvooseen tapahtui joskus 11–12-vuotiaana, kun ajoin enoni kyydissä Porvoon läpi matkalla Mäntsälästä Kotkaan. Ihastuin välittömästi näkymään ranta-aitoista ja Tuomiokirkosta. Enoni huomasi tämän ja pysähdyimme hetkeksi, jotta saatoin ostaa matkamuistoksi postikortit kirkosta ja punaisista ranta-aitoista. Kortit ovat vieläkin tallessa lapsuudenkodissani. Muistan ajatelleeni silloin, että Porvoo oli sen kokoinen ja sen oloinen kaupunki, jossa voisi hyvinkin asua.

Seuraavan kerran tulinkin Porvooseen työhaastatteluun 1990-luvun alussa. Sain täältä viran ja parin ensimmäisen työvuoden jälkeen muutimme perheemme kanssa Porvooseen vuonna 1994 ja olen asunut täällä siitä lähtien. Töissä kävin välillä kymmenen vuotta naapurissa Loviisan puolella (vuodesta 2005 vuoteen 2014), mutta koti on ollut Porvoossa.

Porvoo kulttuuriympäristönä on todella runsas ja monipuolinen. Historian havina näkyy konkreettisesti eri puolilla. Linnamäen vallihaudat sekä Loviisan bastionit Rosen ja Ungern tai Svartholman linnoitus, Porvoon vanha kaupunki että Loviisan Suolatorin ympäristö ovat varsin eläviä historiankirjoja. Tänä kesänä kuulin tarinan ulkomaalaisesta, joka oli ihastuneena kuvannut, kuinka Porvoon vanhassa kaupungissa on ihmisiä palkattu muka asumaan niissä vanhoissa taloissa. Tätä voi ulkomaalaisen cityihmisen olla vaikea ymmärtää todeksi.

Täällä osataan arvostaa vanhaa ja se on minun mielestäni hienoa. Kuljen paljon ulkona luonnossa ja monta kertaa olemme ystävieni kanssa keskustelleet siitä, kuinka meidän pitää muistaa huomata ja arvostaa sitä, miten hienossa maisemassa me saamme täällä liikkua. Usein tämä keskustelu käydään silloin, kun melomme jokea alas. Kaupunkinäkymä joelta vanhaan kaupunkiin on käsittämättömän tunnelmallinen. Samoin reitti Sahasaarten kanavan läpi. Kävelen usein Hamarin rannassa. Kun sieltä katselee Sahasaaria, on vaikea kuvitella sitä rakennusten ja ihmisten määrää, mikä saarissa on vuosisata sitten ollut. Eikä sitä varmaan uskoisikaan, ellei olisi olemassa kuvia todisteena.

Hamarin rantareitti itsessään on näkemisen arvoinen sitä reunustavien vanhojen talojen, toisaalta meren ja kallioiden ja metsien puolesta. Ajan itse mielelläni pyörällä rantatietä pitkin kaupunkiin, vaikka matka onkin pitempi ja hitaampi sitä kautta. Maisemat ovat niin upeat. Sielu lepää jokimaisemaa katsellessa.

Liikun siis paljon Hamarin ja Haikkoon suunnalla, ja siellä on monta Albert Edelfeltin työtä esittelyssä. On ollut hieno keksintö laittaa Edelfeltin kuvia luontoon maalausten syntysijoille. Se on loistava tapa esitellä, kuinka maisema on reilun vuosisadan aikana muuttunut. Ja tietysti näin tutustuu myös Edelfeltin taiteeseen.

Porvoolla onkin upea historia taiteen ja sivistyksen kaupunkina. Henkisen kulttuurin, sivistyksen kasvuun on Porvoolla ollut aikaa vuosien kuluessa. Runebergit, Johan Ludwig ja myös vaimonsa Fredrika nousevat esille vaikuttavimpina hahmoina Edelfeltin ohella. Myös kuvanveistäjät, Runebergien poika Walter sekä Ville Vallgren on mainittava tässä yhteydessä.

Porvoolaiset koululaiset tutustuvat Runebergiin jo nuorina, kun jo päiväkotilapset vierailevat Runebergin talossa. Suomen kansallisrunoilija tulee porvoolaisille lapsille tutuksi aivan eri tasolla kuin muualla Suomessa. Näiden taiteilijoiden, runoilijoiden ja kirjailijoiden vaikutus sivistyksen kasvuun, kielen ja koulutuksen kehitykseen on konkreettisesti nähtävissä Porvoossa. Näin päästään tietysti Johannes Linnankoskeen, kirjailijaan ja aikansa yhteiskunnalliseen vaikuttajaan, joka tunnetaan myös Linnankosken lukion perustajana ja jonka nimeä lukio nykyisin ylpeänä kantaa.

Kun puhutaan omasta kulttuuriympäristöstä, minun on luonnollisesti tällä hetkellä puhuttava myös lukiosta. Linnankosken lukio on itsessään monipuolinen kulttuuriympäristö ja tietysti se on myös kulttuurikasvattaja porvoolaisille nuorille. Meillä on Lilussa keväisin kulttuuripäivä, jonka anti vaihtelee vuosittain, mutta silloin kattaus sisältää yleensä elokuvaa, musiikkia, taidenäyttelyitä ja taiteen tekemistä, luontoretkiä, museovierailuja, kirjallisuutta, draamaa, sirkusta, kansainvälisyyttä vaihto-oppilaskokemusten merkeissä ja melkeinpä mitä vaan kulttuuriin voi laskea.

Kulttuuripäivä on toki vain yksi päivä, mutta Lilussa harrastetaan kyllä kulttuuria ympäri vuoden. Musiikinopettajamme tekee loistavaa työtä ja saa opiskelijat innostumaan musiikin tekemisestä, soittamisesta ja esittämisestä. Draaman projekteja tehdään myös vuosittain, yleensä yhdessä musiikin kanssa. Hienoin itse kokemani produktio on ollut musikaali Seili puolentoista vuoden takaa. Historiallinen kertomus Seilin saaren tapahtumista.

Yhteistyö tanskalaisen Haslevin lukion kanssa tuo uusia ulottuvuuksia. Teatteripainotteisen lukion ammattilaisohjaajan kanssa yhteistyössä toteutetaan modernia teatteria käyttäen apuna myös paljon audiovisuaalista tekniikkaa. Nämä ovat kokemuksia opiskelijoillemme. Ne ovat todella hienoja kokemuksia myös katsojille.

Lukiolla tehdään vuosittain lukuisia tasokkaita kuvataidediplomeja. Varmaan myös kaupungin taidekoulun laadukas työ on yksi vaikuttava tekijä opiskelijatöiden korkeaan laatuun.

Kaiken kaikkiaan lukion opettajat tekevät erinomaista työtä opiskelijoiden sivistämisessä. Lukion opettajat luovat sivistynyttä ilmapiiriä. Muistan, kun olin aivan ensimmäisiä päiviä Lilussa töissä viisi vuotta sitten, ja kuuntelin opettajien keskustelua kahvihuoneessa, aiheita ja mielipiteitä, ja ajattelin, että tällaista keskustelua opettajainhuoneessa tuleekin käydä.

Tvåspråkighet. Det var något helt nytt för mig. Men det var också något som jag var mycket nyfiken om. Jag är hemma från Sotkamo i Vuokatti, som är ett helt finskspråkigt område. Jag har alltid tyckt om språk, också om svenska språket. Därför var jag lite besviken att se, hur många skolelever också på tvåspråkiga områden inte tycker om att studera svenska. Det var det samma sak för mina egna barn också. Pojkarnas "famo" har varit helt svenskspråkigt och så har pojkarna svenskspråkiga kusiner, men trots detta har de haft inget intresse till det svenska språket.

Suomenruotsalaisuus on yksi Porvoon seudun kulttuurillinen rikkaus. Saaristolaisuus ja luonto vaatisivat oman osuutensa tässä puheenvuorossani kulttuuriympäristöstä. Ne ovat kuitenkin niin itsestään selviä ja tietyllä tavalla tuttuja asioita porvoolaisille, että (ajanpuutteen vuoksi) haluan nostaa esille pari muuta porvoolaista erittäin hienoa kulttuuritekijää.

Tutustuin Porvoonseudun musiikkiopistoon rehtoriopintoja tehdessäni. On todella hienoa, että täällä pääsee orkesteriin soittamaan hyvinkin vähäisellä kokemuksella. Isoisä ja lapsenlapsi samassa kokoonpanossa, molemmat suhteellisen aloittelijoita.. Olen myös ollut seuraamassa Helsingissä Musiikkitalolla Uudenmaan musiikkiopistojen ja FIBO:n yhteiskonsertteja. Mielettömän upeita kokemuksia sekä katsojille että nuorille muusikoille. Konserttitarjonta on muutenkin Porvoossa erittäin hyvällä tasolla, suurelti musiikkiopiston ansiosta. Olen hyvilläni Taidetehtaan rakentamisesta.

Porvoon Tanssikouluissa tehdään hienoa työtä. Haluaisin kuitenkin korostaa erityisesti poikien tanssin osuutta Porvoossa. Minulle oli elämys nähdä viime keväänä tanssikoulun loppunäytöksessä kaksi 14–15-vuotiasta poikaa, jotka tanssivat tavallaan duettoa nykytanssiesityksessä. Ja kyseessä olivat aivan tavalliset breikkiä harrastavat pojat, ei mitään Billy Ellioteja. Kehollisen ilmaisun kulttuuri on ottanut valtavia harppauksia poikien parissa. Porvoossa.  

Niin – Porvoon ja lähiympäristön tarjonta on yltäkylläistä. Tässä olen raapaissut vain pintaa, niitä asioita, jotka ovat itselleni lähimpiä. Monet taidegalleriat (ehkä pitää vielä mainita erikseen Poju Zabludowiczin kokoelma) ja museot olisivat vielä ansainneet oman osuutensa. Mutta minun on vaikea kuvitella monipuolisempaa kulttuuriympäristöä – mitä tästä enää puuttuu?