ITÄ-UUSIMAA Koronaviruksen leviäminen vaikuttaa myös Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumien järjestämiseen. Kevään ja alkukesän tapahtumien osalta järjestäjien kannattaa jo suunnitella tapahtumien siirtoa syyskaudelle.
Tällä hetkellä on voimassa aluehallintoviraston määräys rajoittaa julkiset kokoontumiset ja yleisötapahtumat maksimissaan kymmeneen henkilöön 13.5. asti. Lisäksi voimassa on suositus perua yli 500 hengen tilaisuudet toukokuun loppuun saakka. Suomen Kotiseutuliitto suosittelee seuraamaan viranomaisten päivittyviä määräyksiä ja ohjeita. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät nostaa esille yhteisöjen omaa kulttuuriympäristöä ja -perintöä, jonka merkitys korostuu poikkeusaikoina. Toivomme kovasti, että pääsemme yhdessä juhlimaan näitä jossain muodossa loppukesällä ja syksyllä 2020. Loppukesän ja syksyn tapahtumia voi hyvin ilmoittaa kulttuuriympäristöpäivien kalenteriin, tietoja voi päivittää tarpeen mukaan myöhemmin. Viivettä materiaalien toimituksissa Tapahtumien järjestämistä keväällä rajoittavien toimien lisäksi myös kulttuuriympäristöpäivien materiaalien toimituksiin tulee viivettä Euroopan neuvoston toimitusvaikeuksista johtuen. – Näillä näkymin pääsemme toimittamaan päivien maksuttomia markkinointimateriaaleja toukokuun lopulta tai kesäkuun alusta alkaen. Kerromme lisää tästä, kun tiedämme tarkemmin. Seuraamme tilannetta ja päivitämme ohjeita viranomaissuositusten mukaan. Päivityksistä tiedotetaan verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa, Kotiseutuliitto toteaa tiedotteessaan. Suomen Kotiseutuliitto seuraamaan yleisiä suosituksia ja ohjeita epidemian aikana sekä oman kunnan tai kaupungin tiedotusta. |
Salvus tiedottaaAjankohtaisia asioita Arkisto
November 2023
Kategoriat |